27.1.2025 Neste Lataus Truck / Neste MY Uusiutuva Lataus – Janakkala Linnatuuli
Janakkalan Linnatuuleen valmistui vuoden 2024 aikana Nesteen ensimmäinen raskaiden sekä kevyiden ajoneuvojen sähkölatausasema. Olimme mukana kohteen suunnittelun ohjauksessa, kilpailuttamisessa sekä rakennuttamisessa. Vastasimme hankkeen läpiviennistä alusta loppuun saakka sisältäen myös loppu dokumenttien dokumenttien arkistoinnin.
Sähkörekoille soveltuvia suurteholatauspisteitä valmistui kaksi, yksi etelään ja toinen pohjoisen suuntaan ajaville. Kohteeseen asennetut Suomen ensimmäiset nestejäähdytteiset lataussatelliitit mahdollistavat jatkuvan 400 kilowatin lataustehon.
Kohteet toimivat yritysasiakkaille:
- Neste Lataus Truck, Janakkala Linnatuuli Itä
- Neste Lataus Truck, Janakkala Linnatuuli Länsi
Liikenneasemalle valmistui myöhemmin samana vuonna myös kevyiden ja keskiraskaiden ajoneuvojen latausasema Neste MY Uusiutuva Lataus. Neste MY Uusiutuva Lataus -asemien sähkö tuotetaan 100-prosenttisesti uusiutuvalla energialla nykyajan vaatimuksia vastaten. Liikenneaseman kokonaislatauskapasiteetti kasvoi näin 1600 kilowattiin ja sitä on mahdollista lisätä asiakkaiden tarpeiden mukaan.
Kohteet:
- Neste MY Uusiutuva Lataus, Janakkala Linnatuuli Itä
- Neste MY Uusiutuva Lataus, Janakkala Linnatuuli Länsi
Lisäksi toimimme näissä kohteissa valvojana sekä turvallisuuskoordinaattorina. Kohteiden toteutus vilkkaalle liikepaikalle vaati tiivistä yhteistyötä hankkeessa kaikkien osapuolten välillä. Rakentaminen ympäristössä, jossa toiminta jatkuu normaalisti koko rakentamisen ajan, on aina hyvän suunnittelun ja valvonnan lopputulos. Kohteen pääurakoitsijana toimi Ortek Oy.


Vuoden 2024 aikana avustimme usean Neste MY Uusiutuva Lataus -kohteen suunnittelun ohjauksessa, kilpailuttamisessa sekä rakennuttamisessa. Vastasimme hankkeiden läpiviennistä alusta loppuun saakka sisältäen myös dokumenttien arkistoinnin. Neste MY Uusiutuva Lataus -asemien sähkö tuotetaan 100-prosenttisesti uusiutuvalla energialla nykyajan vaatimuksia vastaten.
Kohteet:
- Neste MY Uusiutuva Lataus, Raisio Mylly
- Neste MY Uusiutuva Lataus, Pori Tiilimäki
- Neste MY Uusiutuva Lataus, Pälkäne Aapiskukko
- Neste MY Uusiutuva Lataus, Jalasjärvi Jalastuuli
Lisäksi toimimme näissä kohteissa valvojana sekä turvallisuuskoordinaattorina. Kohteiden toteutus vilkkaille liikepaikoille vaati tiivistä yhteistyötä hankkeissa kaikkien osapuolten välillä. Rakentaminen ympäristössä, jossa toiminta jatkuu normaalisti koko rakentamisen ajan, on aina hyvän suunnittelun ja valvonnan lopputulos. Kohteiden pääurakoitsijana toimi Asennusliike Lahtinen Oy.
Raision sekä Jalasjärven asemille rakennettiin myös näyttävät katokset lataajien suojaksi.



Shell Toijala, 3D-laite- ja viemäröintisuunnittelu
Lue lisääKiinteistö Oy Metro, Toriparkki Turku
Lue lisääNeste Easy Wash Kaivoksela, Vantaa
Lue lisääNeste Express Orimattila
Lue lisääST1 Kuninkoja, Raisio
Lue lisääST1 Olarinluoma, Espoo
Lue lisääNeste Easy Wash Kauklahti, Espoo
Lue lisääNeste Easy Wash Metsola, Vantaa
Lue lisääNeste Truck Avanti, Lieto
Lue lisääAutomaattikauppa Neste Easy Deli Ratakatu, Helsinki
Lue lisääNeste Express Rykmentinpuisto, Tuusula
Lue lisääNeste Easy Wash Riihikallio, Tuusula
Lue lisääNeste Salmisaari
Lue lisääNeste Truck Anjalankoski
Lue lisääTeboil, Raisio
Lue lisääST1 Salo
Lue lisääNeste Express Nokia, Souranderintie
Rakennutamme ja valvomme Nesteelle saneerattavan jakeluaseman Nokian Souranderintiellä. Korjaushanke valmistuu 11/2019.
Lue lisääNeste Express & Truck+ Luumäki, Rantsilanmäki
Suomen INFRA Palvelu Oy ja Neste Markkinointi Oy toteuttivat yhteistyössä Maanrakennusliike Reijola Oy:n kanssa ympäristöystävällisiä rakentamistapoja noudattaen jakeluaseman Luumäelle. Kohde valmistui lokakuussa 2019.Kohteen irtokivet ja seulajäte murskattiin ja uusiokäytettiin parkkialueiden jakavaksi kerrokseksi. Myös jakeluaseman laitteiden ja ympäristörakenteen täytöissä tarvittava suojahiekka seulottiin leikkausmassoista. Tällä toteuttamistavalla vältettiin maamassojen kaatopaikkasijoittaminen sekä uusien maamassojen käyttö.
Lue lisääTurun Toriparkki
Lue lisääSIP Oy:n uusi palvelu PJP pilotoitiin
Lue lisääLounais-Suomen Jätehuolto Oy – Korvenmäki, Salo
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy paransi Korvenmäen kaatopaikan kaasujen talteenottojärjestelmää rakentamalla kolme uutta keräilykaivoa. Kaivot rakennettiin jätepenkereeseen kaivinpaalu-menetelmää käyttäen. Olimme mukana valvomassa hanketta sekä avustamassa rakennuttamisessa. Hanke alkoi 4/2018 ja valmistui kesäkuussa 2018.
Lue lisääTelakkaranta, Turku
Wärtsilä Corporation jatkaa Turun Telakkarannan alueen rakentamista 2018. Me olemme mukana rakennuttamassa ja valvomassa Telakkarannan uutta yhteistä tieyhteyttä yhdessä Wärtsilä Corporationin, YIT:n ja SRV Rakennus Oy:n kanssa. Rakentaminen alkoi 8/2018.
Lue lisääNeste Automaatti Saarijärventie, Jyväskylä
Olimme rakennuttamassa ja valvomassa Nesteelle Jyväskylän Palokkaan uutta Neste Automaatti-jakeluasemaa. Kohde valmistui kesäkuussa 2018.
Saint-Gobain Finland Oy/ Weber, Parainen – Lavakatos
Saint-Gobain Finland Oy/Weber rakensi uuden trukkilavakatoksen Paraisten kuivatuotetehtaalle. Olimme mukana hankkeen rakennuttamisen avustamisessa sekä valvonnassa. Hanke valmistui vuoden 2018 aikana.
Lue lisääParoc, Parainen – rekkaparkki
Paroc Parainen paransi turvallisuutta tehdasalueellaan. Rakennutimme ja valvoimme uuden rekkaparkin sekä paransimme liikennejärjestelyjä Parocin tehdasalueella. Hanke valmistui 1/2019.
Lue lisääLounais-Suomen Jätehuolto Oy – Parainen, Rauhala
Olimme mukana Rauhalan Jätekeskuksen jätetäyttöalueen muotoilu-urakan rakennuttamis- ja valvontatehtävissä. Hanke valmistui 16.82018.
Lue lisääNeste Express Hakkila, Vantaa
Rakennutimme ja valvoimme Nesteelle uuden jakeluaseman Vantaan Hakkilaan. Asema valmistui 8/2017.
Lue lisääNeste Truck Bastukärr, Sipoo
Rakennutimme ja valvoimme Nesteelle uuden jakeluaseman Sipoon Bastukärriin. Asema valmistui 6/2017.
Lue lisääNeste Express Jäkärlä, Turku
Rakennutimme ja valvoimme Nesteelle uuden yksijalkaisen jakeluaseman Turun Jäkärlään. Jakeluasema valmistui 5/2017.
Lue lisää